Howtomo
StockSnap_SWRREC0K3A.jpg

Howtomo-blogi

Blogissamme palaamme koulutuksien aihepiireihin.

#mäosaan: Päivi Kuoppamäki on Howtomon Primus Motor

Howtomon #mäosaan-kampanja rohkaisee naisia kertomaan omista taidoistaan.

Tämän blogin kirjoittaja Päivi Kuoppamäki järjestää Howtomo-koulutuksia Seinäjoella. Päivi innostuu nopeasti uusista asioista ja toimii proaktiivisesti, välittömästi. 

Profiilikuva  PK.jpg

Pyysin ihan toista tehtävää varten eilen palautetta pitkään työkavereina työskenneiltä kollegoilta siitä, missä he näkevät minun olevan vahva eli mitä heidän mielestään #mäosaan hyvin. Tässä heidän näkemyksiään:

Olet rohkea kokeilemaan, hyödyntämään ja oppimaan uutta (tekniikka, harrastus...) Haluat kokeilla, oppia ja kehittyä.

Olen aina alleviivannut elinikäisen oppimisen nimeen ja toisinaan käytän siihenkin vertauskuvaa, että vierivä kivi ei sammaloidu. Nykypäivänä ei pärjää ellei ole valmis oppimaan uusia asioita, nopeassakin tahdissa. Tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä roolissa.

Olet hyvä kirjoittamaan

Isoäiti kuoli 1995 ja aloin surutyön aikana kirjoittamaan omia ajatuksia koneelle ja paluuta ei ole sen jälkeen enää ollut. Vuosien aikana on tullut kirjoitettua novelleja, runoja, elämänkertaan liittyviä osioita, blogipostauksia, projektisuunnitelmia, raportteja jne. Osaa näistä olen värittänyt valokuvaustaidollani, runoillani ja myös maalauksilla.

Olet hyvä opastamaan muita (tarpeeksi kärsivällisyyttä ja kuuntelemisen taitoja)

Tästä syystä mm. ajauduin kouluttamaan, koska siinä tehtävässä tarvitaan myös näitä taitoja.

Olet kuin Niskavuoren Heta, vahva ja itsenäinen nainen! Et anna vastoinkäymisten lannistaa vaan yrität nähdä mahdollisuudet

Tästä saan olla kiitollinen isoäidilleni ja hänen vahvuudelleen ja iloisuudelleen. Hän näytti omalla esimerkillään, että traumaattisten kokemusten jälkeen ihminen voi silti elää onnellista elämää ja olla todella positiivinen ja välittävä ihminen. Isoäitini menetti viidestä allekouluikäisestä lapsestaan neljä ja heistäkin kolme saman vuoden aikana. Odotti kaksospoikia, kun hänen ainoa tyttärensä hukkui 2,5 vuotiaana. Isäni, joka jäi ainoana henkiin, syntyi keskosena ja hänenkin henkiinjäämisensä oli 1930-luvun lopulla ihme.

Olet aito, spontaanikin, mietit kuitenkin asioita syvällisesti ja mitä sanot (et "hölötä" turhia)

Tietäisipä kaikki miten paljon ajatuksia päässä kulkeekaan. Jos ne kaikki sanoisi ulos, niin kukaan ei jaksaisi kuunnella :)

Olet avulias, autat muita ja kannustat. Positiivinen sparraaja!

Tästä olen erityisen kiitollinen, koska tämä on tärkeimpiä arvojani. Mikään asia ei mene edelle, kun on pienikin mahdollisuus auttaa ja kannustaa! Siitä tulee kaikille osapuolille tosi hyvä mieli.

Hyvin ne kollegat ovat 18 yhteisen työvuoden aikana nähneet mitä #mäosaan.

Kollegoiden palautteiden perusteella Kiitollisuusvihkoni saa taas uutta täytettä. Mukanani kulkee joka paikkaan pieni Kiitollisuusvihko, joka täyttyy teksteistä aina, kun on jotain aihetta olla kiitollinen. Niitä tilanteita tulee jo yhden päivän aikana yllättävän paljon. Sen huomaa vasta sitten, kun niitä alkaa illalla kirjoittamaan. Suosittelen samaa tapaa kaikille.

Muista myös kehua itseäsi kolmella lauseella joka ilta ennen nukkumaanmenoa! Hyvää Naistenpäivää kaikille!

Ruusuja.jpg

Tämän blogin kirjoittaja Päivi Kuoppamäki sai Primus motor nimen yhdeltä Howtomon koulutuksiin osallistuneelta, koska hän innostuu nopeasti uusista asioista ja toimii proaktiivisesti, välittömästi. Hän havainnoi ympäristöään ja vaistoaa siten monia asioita ennen kuin ne tulevat ajankohtaisiksi. Hän verkostoituu helposti.

Hän oli yksi innokkaista, jotka koulutettiin Howtomon koordinaattoreiksi viime syyskuussa. Ensimmäiset koulutukset starttasivat Seinäjoella heti kuukauden päästä lokakuussa. Tähän mennessä koulutuksia on pidetty Seinäjoella yhteensä 12 kpl ja niihin on osallistunut jo yli 100 naista ympäri Etelä-Pohjanmaata. Huikeeta! Meitä koulutuskoordinaattoreita toimii vapaaehtoisena tällä alueella nyt kolme henkilöä.

 

 

Howtomo Finland